Muistathan, että koirien hyvinvointi ja terveys ovat aina etusijalla koiranäyttelyissä, ja koiran hyvinvointi on näytteilleasettajan vastuulla.
Koirien terveyttä ja hyvinvointia ei saa vaarantaa. Koiraa ei esimerkiksi saa jättää autoon kuumalla tai kylmällä ilmalla tai jättää pitkäksi aikaa pieneen häkkiin tai kuljetuslaatikkoon. Koiraa ei saa missään tilanteessa kohdella kovakouraisesti.
Koiran suorituskykyyn ennen näyttelyä tai sen aikana ei saa pyrkiä vaikuttamaan minkään kemiallisen aineen, lääkkeen tai hoitotoimenpiteen avulla. Esimerkiksi koiran karvan, ihon ja kirsun värjääminen sekä karvanlaadun ja muodon muuttaminen kemiallisilla aineilla ennen näyttelyä tai sen aikana on kielletty. Mikäli ohjeita rikotaan, näytteilleasettaja suljetaan pois näyttelystä.
Koiran omistajan on myös huolehdittava siitä, että koiran käyttäytyminen näyttelyssä ei ole vaaraksi muille koirille tai ihmisille. Jos koiran aggressiivisesta käytöksestä raportoidaan näyttelytoimikunnalle, voidaan koira sulkea pois näyttelystä.
Näyttelykehässä koira on esitettävä niin, ettei se koe oloaan epämukavaksi. Koiraa ei saa kiskoa tai nostaa hihnasta. Jos koira arvostellaan pöydällä, on se nostettava pöydälle ja pöydältä pois runkoa tukien, ei kaulasta ja hännästä nostaen, ja varmistettava, että koira ei pääse putoamaan pöydältä.