Junior handler -kilpailut
Junior handlerit eli nuoret koiranesittäjät kilpailevat Koiramessuilla Messukeskuksessa.
Lauantai 7.12.
Junior handler Suomenmestaruusosakilpailu
Lauantaina järjestetään vuoden viimeinen junior handler Suomenmestaruusosakilpailu. Kilpailussa arvostellaan nuorten koiranesittäjien taitoja esittää koiransa mahdollisimman rodunomaisesti ja kykyä tuoda esille koiriensa parhaat puolet.
Kilpailu on avoin kaikille 10–17-vuotiaille nuorille. Osallistumismaksu on 10 euroa. Kilpailu käydään kahdessa ikäryhmässä ja päivän paras kilpailija valitaan ikäryhmien voittajista. SM-osakilpailun voittaja pääsee kilpailemaan suomenmestaruudesta sunnuntaina 8.12. järjestettävään finaaliin.
Suomenmestaruusfinaaliin osallistuvan kilpailijan tulee olla Suomen kansalainen ja Suomen Kennelliiton jäsen. Mikäli ikäsarjojen voittajat tai toinen heistä ei ole Suomen kansalainen, valitaan SM-osakilpailuvoittaja siten, että keskenään kilpailevat kummankin ikäryhmän parhaiten sijoittuneet Suomen kansalaiset.
Kilpailun tuomarina toimii Heini-Maari Kemppainen, Suomi.
Best of the Best junior handler -kilpailu
Lauantaina järjestetään myös Best of the Best junior handler -kilpailu, joka on Helsingin Seudun Kennelpiirin kutsukilpailu piirinmestareille. Kilpailu käydään HSKP:n omilla Best of the Best -säännöillä.
Kilpailun tuomarina toimii Noora Jyly, Suomi
Sunnuntai 8.12.
Junior handler -Suomenmestaruusfinaali
Sunnuntaina käydään junior handler Suomenmestaruusfinaali. Finaaliin osallistuvat kaikkien vuoden aikana järjestettyjen SM-osakilpailujen voittajat ja se on kutsukilpailu. Kutsut lähetetään kaikille osakilpailuvoittajille marraskuussa.
Suomenmestaruusfinaaliin osallistuvan kilpailijan tulee olla Suomen kansalainen ja Suomen Kennelliiton jäsen. Kilpailussa ei ole ikäryhmiä, vaan kilpailu tapahtuu yhdessä ikäryhmässä.
Suomenmestaruusfinaali käydään kokonaisuudessaan Messukeskuksen Areenalla hallissa 1.
Kilpailun tuomarina toimii Javier Gonzalez Mendikote, Espanja