Tom Kankkonen

Suomi

Olen ollut koiraharrastaja lapsesta asti. Palveluskoiratoiminta ja näyttelyt ovat tulleet laajalti tutuksi. Perhepiirissäni harrastettiin ja kasvatettiin saksanpaimenkoiria jo 1950-luvulta lähtien. Aikoinaan pennut syntyivät Karhunkorven kenneliin, mutta 1971 lähtien perheemme kasvatit ovat kantaneet kennelnimeä Solholmens. Saksanpaimenkoiraliitossa olen toiminut aktiivisesti myös järjestötoiminnassa. Ulkomuototuomarioikeudet saksanapaimenkoiriin sain jo vuonna 1993 ja arvostelutehtäviä on Suomen lisäksi kertynyt laajalti ulkomailta, enimmäkseen erikoisnäyttelyissä mm, Japani, Meksiko, Viro, Ruotsi, Norja, Viro, Irlanti, Israel, Venäjä, Malta, Iso-Britannia, Uusi-Seelanti. Minulla on myös ollut kunnia arvostella oma rotuni niin FCI:n Euroopan Voittaja -näyttelyissä kuin viime vuonna Maailman Voittaja -näyttelyssä. Arvosteluoikeudet ovat viime aikoina laajentuneet oman rotuni lisäksi muihinkin FCI 1 ja 2 ryhmien koiriin. Näyttelykehissä minulle on tärkeää koirien esiintyminen ilman liiallista laittamista ja odotan koirien myös olevan hyvin käsiteltävissä sekä osoittavan rodunomaista olemusta. Tasapainoinen kokonaisuus, jossa myös rakenteen yksityiskohdat ovat paikoillaan ja liikunta sujuvaa miellyttää. 
Toivotan kaikille onnea ja menestystä Voittaja näyttelyihin!