
Paula Valakari
Suomi
Koiraharrastukseni on alkanut vuonna 1978, jolloin sain ensimmäisen koirani norwichinterrierin. Chihuahua-rotu tuli kuvioihin vuonna 1984. Siitä lähtien on perheeseen kuulunut näitä kahta rotua. Fantabulous-kennelnimellä on kasvatettu norwichinterriereitä vuodesta 1980 ja chihuahuaoita vuodesta 2023. Lisäksi joitakin pentueita on ollut roduista norfolkinterrieri, bullterrieri ja kettuterrieri. Toimin pitkään Suomen Norwichin- ja Norfolkinterrierit ry:ssä rahastonhoitajana, minkä johdosta rotujärjestö myönsi minulle kultaisen ansiomerkin vuonna 2016.
Olen valmistunut tuomariksi vuonna 2006. Tällä hetkellä arvostelen useimpia terriereitä ja joitakin 9-ryhmän rotuja. Olen arvostellut Pohjoismaissa ja Baltiassa. Koirien lisäksi harrastuksiini kuuluu puutarhan ja kukkien hoito sekä taide- ja muissa museoissa käyminen.