
Nina Janger
Suomi
Olen valmistunut tuomariksi vuonna 2010 ja minulla on arvosteluoikeudet ryhmissä 1, 3, 4, 5 ja 10 kokonaan, ryhmän 2 roduista puuttuu vain pari. Ryhmää 7 ja 8 olen aloittanut. Lapsuuden kodissani oli irlanninsetteri ja oma ensimmäinen koirani oli irlanninsusikoira. Kuitenkin vuonna 1986 syntyi ensimmäinen meille muuttanut partacollie, rotu johon rakastuin totaalisesti. Olen kasvattanut yli 30 vuotta partacollieita ja myös yli 20 vuotta australianterriereitä. Molemmista roduista olen palkittu Vuolasvirtapalkinnolla heti kun 10 pentuetta oli syntynyt. Lisäksi olen -90 luvulla kasvattanut kolme suursnautseripentuetta. Kaikissa kasvattamissani roduissa on ollut vähintään yksi ryhmävoittaja, lisäksi monia RYP ja BIS sijoittujia ja BIS kasvattajaryhmäsijoituksia, etenkin partacollieissa. Molemmissa roduissa kasvattini ovat menestyneet rodun erikoisnäyttelyissä. Yli kolmannes kasvateistani on vähintään kansallisia valioita ja useita kansainvälisiä valioita on myös. Arvostan erityisesti liioittelemattomuutta, tasapainoista rakennetta ja hyvää liikuntaa arvostellessani koiria, kuin myös kasvattaessani koiria. Olen toiminut aktiivisesti tottelevaisuuskouluttajana nuoruudessani, myös itse kilpaillut jonkun verran koirieni kanssa tokossa, rallytokossa ja PK-lajeissa. Lisäksi olen toiminut partacollieiden rotujärjestössä pitkään puheenjohtajana ja jalostustoimikunnassa ja olen SKL valtuustossa rotujärjestön edustajana. Koirat ovat minulle elämäntapa ennemmin kuin pelkkä harrastus. Se vähäinen vapaa-aika mitä koirien ja päivätyön jälkeen jää, kuluu ihanista lapsenlapsistani nauttien, valokuvaten ja matkustellen.