
Milan Plundra
Tšekki
Koirat ovat aina olleet osa elämääni, koska sekä isäni että isosiäni kasvattivat bernhardinkoiria. Ihastuin rotuun jo pikkupoikana ja olen pysynyt rodulle uskollisena edelleen, bernhardinkoira on pysynyt rinnallani yli 40 vuoden ajan. Vuonna 2005 sain oman kennelnimen, joka on Strážců hor. Olen kasvattanut lähes 80 bernhardinkoirapentuetta ja kasvateissani on yli 70 muotovaliota, 35 kansainvälistä muotovaliota ja useita Maailman Voittaja- ja Euroopan Voittaja-tittelin voittaneita koiria kuten myös bernhardinkoirien Maailman Unionin erikoisnäyttelyn voittajia.
Kasvattamani lyhytkarvainen bernhardinkoiranarttu on ollut sukupuolensa paras Cruftsissa. Kolme koiraani on ollut näyttelyn paras WUSB-näyttelyssä: 2013 Tanskassa, 2014 Saksassa ja 2025 Tsekeissä. Kasvattini ovat olleet Best In Show tai Best In Show Juniori kasnainvälisissä näyttelyissä paitsi Tsekeissä myös muissa maissa. Kasvattejani on viety 26 eri maahan eri puolille maailmaa. Rakastan elämääni koirieni kanssa ja olen käynyt koirieni kanssa näyttelyissä yli 20 vuoden ajan eri puolilla Eurooppaa. Vuodesta 2008 alkaen olen toiminut jalostusneuvojana ja vuodesta 2018 olen toiminut Tsekin Bernhardinkoirakasvattajien yhdistyksen puheenjohtajana. Valmistuin ulkomuototuomariksi vuonna 2015 ja minulla on arvosteluoikeudet kaikille roduille FCI:n ryhmistä 1 ja 2 sekä muutamalle rodulle ryhmästäö 9 ja arvostelen myös junior handler-kilpailuja. Tsekin lisäksi olen arvostellut Bulgariassa, Tanskassa. Virossa, Suomessa, Italiassa, Liettuassa, Latviassa, Saksassa, Norjassa, Puolassa, Itävallassa, Venäjällä, Slovakiassa ja Sveitsissä.