Marja Kosonen

Suomi

Olen kasvanut koiraharrastajien perheessä. Vanhempani kasvattivat labradorinnoutajia kennelnimellä Kokkokallion, ja harrastivat aktiivisesti yhdistys- ja kilpailutoimintaa. Kokkokallion kennelnimi siirtyi aikanaan minulle. Ensimmäiset koirani olivat siis labradoreja, mutta rotu jolla aloitin kasvatustyön oli chihuahua. Ensimmäinen chihuahuapentue syntyi meille vuonna 1984 ja viimeisin 2011. Tällä hetkellä kotona asustaa kaksi cavalierkingcharlesinspanielia ja kaksi chihuahuaa. Olen harrastanut ratsastusta lapsesta asti ja omia hevosia minulla on ollut vuodesta 1986. Viimevuodet tallissa on asustellut kaksi puoliveriruunaa. Ulkomuototuomariksi valmistuin vuonna 2006 ja arvostelen rotuja ryhmistä 8 ja 9. Olen arvostellut Suomen lisäksi  Pohjoismaissa, Tsekissä ja Baltiassa.