
Leila Stenlund
Suomi
Aloitin koiraharrastuksen 70-luvun alkupuolella spanieleilla. Omistin cockerspanielin ja walesinspringerspanieleita. Kävin ahkeraan koulutuskentällä ja osallistuin paikallisen spanielikerhon toimintaan. 90-luvulla hankin basenjin ja niitä minulla oli reilut 25 vuotta. Tällä hetkellä kotona on sileäkarvainen collie ja 2 whippettiä. Ulkomuototuomariksi valmistuin vuonna 1999 ja kolme vuotta sitten sain kaikkien rotujen arvosteluoikeudet. Olen arvostellut useissa euroopan maissa, Australiassa, Uudessa Seelannissa, Kiinassa ja Hongkongissa sekä Kanadassa. Yhdistystoiminta vei myös mukanaan ja olen ollut useammankin rotukerhon ja -järjestön hallituksessa ja puheenjohtajana. Suomen Kennelliitossa olen ollut yhden kauden hallituksen jäsenenä ja 13 vuotta Näyttely-ja ulkomuototuomaritoimikunnassa. Tällä hetkellä olen vain Suomen Basenjit ry:n jalostustoimikunnassa.
Vapaa-aikani kuluu omakotitalossa asumisen lukemattomiin puuhiin ja lukeminen on intohimoni.