Jasna Matejcic

Kroatia

Lapsuuteeni kuuluivat eläimet ja urheilu – ensin hevoset ja myöhemmin koirat. Ensimmäinen koirani oli vanhaenglanninlammaskoira ja kasvatin rotua menestyksekkäästi kennelnimellä Dilemma. Vuonna 1998 aloitin shih tzujen kasvatuksen ja vuonna 2007 lhasa apsojen kasvatuksen. Tästä alkaen olen omistanut useita BIS-voittajia ja kasvateissani on yli 200 muotovaliota eri puolilla maailmaa. Lopetin shih tzujen kasvatuksen vuonna 2013 ja uusi ihastuttava rotu astui elämääni – mäyräkoira, pitkäaikainen haaveeni. Vuonna 2018 kuvioihin tuli vielä mukaan kaunis rotu shiba. Omistamani ja kasvattamani apsot ja mäyräkoirat ovat olleet kotimaani Vuoden Koiria, ryhmä- ja Best In Show-voittajia arvonäyttelyissä ja myös Maailman Voittaja-tittelin saaneita. Olen myös omistanut bullterrierin, joka menestyi näyttelyissä hyvin. Vuonna 1994 valmistuin ulkomuototuomariksi FCI:n ryhmälle 1 ja kaikkien rotujen tuomari minusta tuli vuonna 2014. Olen arvostellut lähes kaikissa Euroopan maissa ja Aasiassa. Minulla oli kunnia valita Best In Show Juniori Maailman Voittaja-näyttelyssä, joka järjestettiin kotikaupungissani Zagrebissa vuonna 2024.