Hans Almgren

Ruotsi

Olen Hans Almgren ja olen syntynyt pohjois-Ruotsissa. Perheemme suuria kiinnostuksen kohteita olivat metsästys ja kalastus ja niitä varten meillä oli sekä harmaa norjanhirvikoira että hamiltoninajokoira. Koirista oltiin ylpeitä ja niiden kanssa käytiin erikoisnäyttelyissä. Metsästysominaisuudet ja ulkomuoto kulkivat käsi kädessä. Kiinnostuin näyttelyistä, mutta vallitsevat olosuhteet vaikuttivat siihen, että minä ja parterini hankimme pienemmän rodun. Valinta osui shih tzuun ja katseemme kääntyivät kohti Englantia. Ensimmäinen tuontikoiramme menestyi hyvin sekä näyttelyissä että jalostuskoirana ja loi pohjan menestyksekkäälle kasvatustyölle. Yhteistyö toisen kasvattajan kanssa mahdollisti osaomistajuuden yhteen Ruotsin voitokkaimmista kääpiökoirista kautta aikojen ja se oli Anibes X-tra Special Oliver. Kasvatin shih tzuja vuodesta 1979 alkaen ja minulla on myös ollut rottweiler ja briardi. Ulkomuototuomariksi valmistuin vuonna 1995 ja nykyisin olen kaikkien rotujen tuomari ja arvostelen säännööllisesti eri puolilla maailmaa.