Franz Krenn

Itävalta

Koirat ovat aina olleet osa elämääni, lapsuuteni vartuin yhdessä Jackie-nimisen saksanpaimenkoiran kanssa. Ensimmäinen oma koirani oli siperianhusky, jonka sain vuonna 2003 ja sen jälkeen minuun iski ”huskykuume”. Vuonna 2005 FCI myönsi minulle kennelnimen Mystic Woodland ja kasvatustyön tällä kennelnimellä aloitin vuonna 2007. Pidin ensimmäisestä pentueestani nartun, April Sunshine of Mystic Woodland ja se saavutti tulokset, joista olen hyvin tyytyväinen: Kansainvälinen, Itävallan, Kroatian ja Slovenian muotovalio. Kasvattamani koirat ovat saavuttaneet useita juniorimuotovalionarvoja sekä kansallisia ja kansainvälisiä muotovalionarvoja sekä präjänneet hyvin FCI:n Euroopan Voittaja- ja Maailman Voittaja-näyttelyissä. Yksi kohokohdista harrastuksen parissa oli vuonna 2010, kun koirani Venus de Milo of Nordica edusti Itävaltaa Eukanuba Wolrd Challenge-kilpailussa Long Beachssa Kaliforniassa. Vuonna 2015 aloitin kouluttautumisen ulkomuototuomariksi ja valmistuin vuonna 2016. Tällä hetkellä minulla on arvosteluoikeudet kaikille roduille ryhmistä 5 ja 10 sekä muutamalle rodulle ryhmästä 7. Olen kotimaani lisäksi arvostellut Tsekeissä, Kroatiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Liettuassa, Puolassa, Slovakiassa ja Sloveniassa. Toimin Itävallan Pohjoismaisten rotujen ja rekikoirien yhdistyksen puheenjohtajana ja Steiermarkin Koiraurheiluyhdistyksen varapuheenjotajana, tämä yhdistys järjestää vuosittain Grazin kansainvälisen koiranäyttelyn.