
Dale Hick
Yhdistynyt kuningaskunta
Olen nyt 40-vuotias ja toiminut koiraharrastuksen parissa yli 25 vuoden ajan. Olen syntynyt ja kasvanut Scarboroghissa, joka on rannikkokaupunki koillis-Englannissa. Ensimmäinen rotuni oli kääpiövillakoira, mutta kiinnostukseni näyttelyihin ja arvostelemiseen syveni teini-ikäni loppupuolella hankittuani ensimmäisen mopsini. Olen kasvattanut ja esittänyt koiria kennelnimellä Datiro vuodesta 2003 lähtien ja kasvattanut useita sertifikaatin (CC) voittaneita mopseja sekä mustissa että fawneissa. Myöhemmin mukaan tulivat pienimuotoisesti ranskanbulldoggit, jotka saavuttivat useita vara-sertifikaatteja (RCC). Nykyisin keskityn kahteen rotuun. Griffon bruxellois-rodussa olen kasvattanut yhden Iso-Britannian muotovalion ja useita RCC-voittajia. Päärotuni on kuitenkin affenpinseri. Viime vuosina olen saavuttanut tunnustuksen Iso-Britannian parhaana kasvattajana ja olen myös omistanut tai kasvattanut kolmena peräkkäisenä vuonna maan eniten voittaneen affenpinserin. Erityisen ylpeä hetki oli vuonna 2019, kun narttuni Ch Carmichan Heidi Hi voitti rotunsa parhaan Cruftsissa. Sen tyttärenpoika, jonka omistan yhteisomistuksessa, toisti saman saavutuksen vuonna 2025. Tähän mennessä Datiro-kennelnimellä omistettujen tai kasvatettujen koirien yhteenlaskettu sertifikaattien määrä on noin 40. Tuomarina minulla on oikeudet arvostella lähes puolet Iso-Britannian toy-ryhmän roduista sekä ranskanbulldoggit, shar peit ja bostoninterrierit utility-ryhmästä. Odotan suurella innolla arvostelutehtävääni Helsingissä, se on minulle ensimmäinen vierailuni Suomeen. Olen erittäin kiinnostunut näkemään, mitä suomalaisilla koirilla on tarjottavana.