Bart Vandaele

Belgia

Kasvoin maatilalla, joten eläimet ja kasvattaminen on kuulunut elämmäni kauan. Kasvatin lapsena kanoa, marsuja, kyyhkysiä, kaneja, lintuja, lampaita jne. Isoisän ikasvatti kilpakyyhkyjä, häneltä opin paljon. Lisäksi tilan koirat olivat aina seuranani. Bordercolleita olen harrastanut yli 25 vuotta. Ostin ensimmäisen rodun yksilön vuonna 1997. Olen osallistunut koirieni kanssa eri harrastuslajeihin, pääpaino näyttelyissä ja paimennuskokeissa. Vuoteen 2021 kasvatin rotua kennelnimellä Flaxblossoms. Valmistuin ulkomuototuomariksi border collieille vuonna 2014 ja koska lammas- ja karjakoirat ovat aina kiinnostaneet minua, oli luonnollista laajentaa ko. ryhmän sisällä ja tällä hetkellä minulla on oikeudet useimmille ryhmän 1 roduille ja jatkan kouluttautumista vielä puuttuville roduille. Olen arvostellut Belgian lisäksi Itävallassa, Iso Britanniassa, Suomessa, Ranskassa, Alankomaissa, Saksassa ja Tsekeissä. Kuulun Belgian Kennelliiton ulkomuototuomaritoimikuntaan, Tieteelliseen toimikuntaan ja Kasvattajatoimikuntaan sekä olen Belgian Kennelliiton edustaja FCI:n kasvattajatoimikunnassa. Toimi myös aktiivisesti Belgian Border Collie.-yhdistyksen eri tehtävissä.