Messukeskus Helsinki 16. – 17.12.2023

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Zake Ligita

Tervetuloa Suomen suurimpaan koiratapahtumaan!

Tuomari

Zake Ligita

Kuva
LigitaZake

Olen ollut koirien kanssa tekemisissä syntymästäni saakka, vanhemmillani oli tuolloin lemmikkikoira. Kun se nukkui pois, vanhempani päättivät hankkia bokserin, koska se oli meidän kaikkien mielestä ihanin rotu maailmassa. Niinpä sain 12-vuotiaana ensimmäisen puhdasrotuisen koirani. Koska koira pärjäsi hyvin näyttelyissä, uppouduin kokonaan näyttely- ja treenimaailmaan. Siitä lähtien koirat ovat olleet suuri osa, ellei jopa suurin osa elämääni. Kasvatin useiden vuosien ajan boksereita ja toimin Latvian Bokseriyhdistyksen puheenjohtajana 1981 - 1955 välisenä aikana. Nykyisin minulla on kolme cavalier kingcharlesinspanieliurosta. Ennen kuin valmistuin ulkomuototuomariksi vuonna 1984, toimin erilaisten koemuotojen tuomarina. Kaikkien rotujen ulkomuototuomariksi minut nimitettiin vuonna 2012. Työskentelen Latvian Kennelliiton toimistopäällikkönä ja kuulun myös Latvian Kennelliiton hallitukseen ja vuoteen 2021 Latvian Kennelliiton ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtajana. Olen arvostellut useimmissa Euroopan maissa, useissa Euroopan- ja Maailman Voittaja -näyttelyissä sekä Australiassa, Japanissa, Filippiineillä, Thaimaassa, Argentiinassa, Kanadassa, Malesiassa, Indonesiassa, Kiinassa, Etelä-Koreassa, Kolumbiassa, Uruguayssa ja Perussa.

Tuomaroi seuraavia rotuja

Voittaja 2023 - SU 17.12.

amerikankettukoira
englantilais-venäläinen ajokoira
baijerinvuoristovihikoira
pesukarhukoira
vihikoira
bluetick coonhound
chien d´artois
karkeakarvainen istrianajokoira
dalmatiankoira
englanninkettukoira
FCI 9
hannoverinvihikoira
harrieri
kreikanajokoira
kopo
montenegronajokoira
saukkokoira
posavinanajokoira
venäjänajokoira
maremmanajokoira
srpski gonic
kolmivärinen serbianajokoira
lyhytkarvainen istrianajokoira
slovakianajokoira

Helsinki Winner 2023 - LA 16.12.

amerikanstaffordshirenterrieri
mastiffi
tiibetinmastiffi