Messukeskus Helsinki 2. – 4.12.2022

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Teini Pekka

Tervetuloa Suomen suurimpaan koiratapahtumaan!

Tuomari

Teini Pekka

Kuva
Pekka Teini

Elämääni koirat ovat kuuluneet aina, kyse on on kohdallani elämäntavasta ja rakkaudesta koiraan.  Hyvin nuorena aloitettuun metsästysharrastukseen liittyivät haukkuvat, ajavat ja noutavat koirat. Ensimmäiset omat koirat olivat beagleja ja niistä harrastus siirtyi suureen kiintymyksen ja ihailuni kohteeseen, suomenpystykorvaan. Rotujärjestö – ja koiranäyttelytoiminta vei sitten aikanaan ulkomuototuomarikurssille, josta valmistuin 2001. Tällä hetkellä minulla on arvosteluoikeudet ryhmiin 4, 5, 6, 7, 8 ja 10 sekä useisiin rotuihin ryhmästä 3. Olen viime vuodet arvostellut n. 20 - 25 näyttelyn vuosivauhtia. Paitsi Suomessa, olen jonkinverran arvostellut myös maailmalla, mutta vaativan työtahdin takia kovin ahkera ulkomailla arvostelu ei onnistu. Luottamustehtävissä olen vuosien mittaan toiminut monella taholla, sekä Kennelliiton että rotujärjestöjen organisaatioissa. Tällä hetkellä toimin Satakunnan kennelpiirin puheejohtajana sekä Suomen Pystykorvajärjestön ja Saksaanseisojakerhon ulkomuototoimikunnassa. Toimin myös dreeverin ja beaglen ulkomuotovastaavana ja - kouluttajana. Viime vuosina olen innostunut myös kehittämään ja kouluttamaan koiranäyttelyiden turvallisuutta ja hyödyntämään tässä ammattiini liittyvää osaamista. Olen toiminut monissa koiranäyttelytoimikunnassa puheenjohtajana, järjestänyt linnunhaukkukokeita sekä toiminut linnunhaukkukokeiden palkintotuomarina.  

Omistan kennelnimen Reppukorven ja olen kasvattanut hyvin pienimuotoisesti suomenpystykorvia ja pohjapystykorvia. Tällä hetkellä kennelistä löytyy myös karkeakarvainen saksanseisoja. Kirjoitustyö ja valokuvaaminen on myös lähellä sydäntä ja kirjoituksiani sekä valokuviani on julkaistu metsästys – ja koira – alan julkaisuissa ja kirjallisuudessa.

Harrastuksiin kuuluu edelleen monipuolisesti metsästys ja monenlainen luonnossa liikkuminen sekä fyysinen harjoittelu aina kun aikaa sille vain jää.

Tuomaroi seuraavia rotuja

Helsinki Winner Puppy Show 2022

airedalenterrieri
amerikankarvatonterrieri
amerikanstaffordshirenterrieri
amerikankääpiökettuterrieri
silkkiterrieri
bedlingtoninterrieri
borderterrieri
brasilianterrieri
bullterrieri
ceskyterrieri
dandiedinmontinterrieri
englanninkääpiöterrieri
FCI 3
sileäkarvainen kettuterrieri
karkeakarvainen kettuterrieri
saksanmetsästysterrieri
glen of imaalinterrieri
vehnäterrieri
irlanninterrieri
jackrussellinterrieri
japaninterrieri
kerrynterrieri
manchesterinterrieri
kääpiöbullterrieri
parsonrussellinterrieri
amerikanrottaterrieri
ratonero bodeguero andaluz
sealyhaminterrieri
skyenterrieri
staffordshirenbullterrieri
tenterfieldinterrieri

Voittaja Puppy Show 2022

american eskimo dog
basenji
Best in Show
italianseisoja
bretoni
kaanaankoira
kanadaneskimokoira
chesapeakelahdennoutaja
etnankoira
kiharakarvainen noutaja
mäyräkoira, kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen
mäyräkoira, kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen
mäyräkoira, kääpiömäyräkoira karkeakarvainen
mäyräkoira, pitkäkarvainen
mäyräkoira, lyhytkarvainen
mäyräkoira, karkeakarvainen
dansk spids
itäsiperianlaika
pointteri
englanninsetteri
eurasier
FCI 4
FCI 7
sileäkarvainen noutaja
gordoninsetteri
hälleforsinkoira
lyhytkarvainen unkarinvizsla
karkeakarvainen unkarinvizsla
ibizanpodenco, karkeakarvainen
ibizanpodenco, lyhytkarvainen
islanninlammaskoira
punavalkoinen irlanninsetteri
punainen irlanninsetteri
japaninpystykorva
kintamani-balinkoira
koreanjindonkoira
isomünsterinseisoja
meksikonkarvatonkoira, keskikokoinen
meksikonkarvatonkoira, pieni
meksikonkarvatonkoira, iso
buhund
lunnikoira
novascotiannoutaja
hollanninpeltopyykoira
perunkarvatonkoira, iso
perunkarvatonkoira, keskikokoinen
perunkarvatonkoira, pieni
faaraokoira
kanarianpodenco
portugalinseisoja
mäyräkoira, kaniinimäyräkoira pitkäkarvainen
mäyräkoira, kaniinimäyräkoira lyhytkarvainen
mäyräkoira, kaniinimäyräkoira karkeakarvainen
venäläis-eurooppalainen laika
pienimünsterinseisoja
spinone
stabijhoun
valkoinen ruotsinhirvikoira
taiwaninkoira
thaimaanpystykorva
thai ridgeback
volpino italiano
weimarinseisoja, pitkäkarvainen
weimarinseisoja, lyhytkarvainen
länsisiperianlaika

Helsinki Winner 2022

FCI 4
FCI 7