Messukeskus Helsinki 16. – 17.12.2023

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Tast Harry

Tervetuloa Suomen suurimpaan koiratapahtumaan!

Tuomari

Tast Harry

Kuva
HarryTast

Harry sai ensimmäisen koiransa vuonna 1963 ja ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1968. Rotuna oli karkeakarvainen kettuterrieri ja kennelnimi "Bonnie Step". Vuonna 1982 kasvatustyöstä myönnettiin Vuolasvirta -palkinto. Hän on toiminut monissa Suomen Kennelliiton luottamustehtävissä, mm. Kennelliiton hallituksessa ja valtuustossa, näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan sekä tulevaisuustoimikunnan puheenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut eri rotujärjestöissä, mm. Suomen Kettuterrierit ry:n puheenjohtajana ja paikallisissa kennelyhdistyksissä. Tast on ollut mukana myös FCI:n luolakoira-, näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnissa. Ulkomuototuomariksi Tast on valmistunut vuonna 1986 ja kaikkien rotujen tuomariksi hänet nimitettiin vuonna 2003. Hän on arvostellut lähes kaikissa Euroopan maissa ja Aasiassa, Afrikassa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. Koirien lisäksi Harryn harrastuksiin kuuluu ratsastus ja hevosten kasvattaminen. Hän on toiminut myös kouluratsastustuomarina sekä askellajituomarina.

Tuomaroi seuraavia rotuja

Voittaja 2023 - SU 17.12.

alentejonkoira
castro laboreironkoira
kaukasiankoira
keskiaasiankoira
estrelanvuoristokoira, pitkäkarvainen
estrelanvuoristokoira, lyhytkarvainen
italianvinttikoira
* polski owczarek nizinny 4.12.2023
shar pei

Helsinki Winner 2023 - LA 16.12.

borderterrieri
glen of imaalinterrieri
kromfohrländer