Messukeskus Helsinki 2. – 4.12.2022

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Tuomari

Pontone Vincenzo

Kuva
Vincenzo Pontone

Olen Vincenzo Pontone ja syntynyt Napolissa, Italiassa vuonna 1984. Olen syntymästäni lähtien rakastanut kaikkia eläimiä, erityisesti koiria. Se oli vanhempieni mielestä hyvin omituista, sillä kellään perheestämme ei ollut koskaan ollut koiraa. 11-vuotiaana sain ensimmäisen koirani, bokserin, jota rakastin yli kaiken.

16-vuotiaana hankin lemmikkieläinliikkeestä ensimmäisen ranskanbulldoggini, joka onnekseni oli rekisteröity. Lähdimme koiran ja vanhempieni kanssa elämäni ensimmäiseen koiranäyttelyyn Napoliin, ja tietysti hävisimme. En ole jättänyt tätä kaunista rotua ja olen kasvattanut niitä jo 21 vuoden ajan. 112 kasvattiani on tullut muotovalioksi, lisäksi kasvattini ovat sijoittuneet Euroopan Voittaja -näyttelyissä ja Cruftsissa.

Olen toiminut tuomarina vuodesta 2018 alkaen ja minulla on noin puolet ryhmän 9 rotujen arvosteluoikeuksista.  Olen Napolin kennelliiton hallituksen jäsen. Järjestämme siellä joka vuosi kaksi kansainvälistä koiranäyttelyä. Rakastan kaikkia eläimiä ja asun pienellä maatilalla.

Olen erittäin iloinen saadessani tulla arvostelemaan tähän arvostettuun näyttelyyn!

Tuomaroi seuraavia rotuja

Helsinki Winner 2021

ranskanbulldoggi
kiinanpalatsikoira, pekingeesi

Voittaja 2021

japanese chin
mopsi
villakoira, iso, musta, ruskea ja valkoinen
villakoira, iso, harmaa, aprikoosi ja punainen