Messukeskus Helsinki 16. – 17.12.2023

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Kankkonen Tom

Tervetuloa Suomen suurimpaan koiratapahtumaan!

Tuomari

Kankkonen Tom

Kuva
TomKankkonen

Olen ollut koiraharrastaja lapsesta asti. Perhepiirissäni kasvatettiin saksanpaimenkoiria jo 1950-luvulta lähtien. Aikoinaan pennut syntyivät Karhunkorven kenneliin, mutta Sointu Charpentierin kuoltua kasvatit ovat kantaneet kennelnimeä Solholmens. Olen toiminut Saksanpaimenkoiraliiton johtokunnassa, jalostustoimikunnan ja tuomarineuvoston vetäjänä sekä liiton lehden päätoimittajana. Ulkomuototuomarioikeudet sain vuonna 1993. Arvostelutehtäviä on Suomen lisäksi kertynyt laajalti ulkomailta mm Israel, Japani, Meksiko, Viro, Venäjä, Ruotsi, Norja, Irlanti, Malta, Iso-Britannia, Uusi-Seelanti. Useiden erikois- ja voittajanäyttelyiden lisäksi minulla on myös ollut kunnia arvostella FCI:n Euroopan Voittaja -näyttelyissä 2006 ja 2009. Arvosteluoikeudet ovat laajentuneet oman rotuni lisäksi muihinkin ykkösryhmän paimenkoiriin. Harrastuksiini kuuluu erilainen kulttuuritoiminta sekä monipuolinen liikunta. Viihdyn hyvin koirieni kanssa luonnossa Nuuksion metsissä tai Porvoon saaristossa. Syksyn sieniretket ovat monasti antoisia.

Tuomaroi seuraavia rotuja

Helsinki Winner Puppy Show 2023 - LA 16.12.

australiankarjakoira
australiankelpie
australianpaimenkoira
australian töpöhäntäinen karjakoira
partacollie
beaucenpaimenkoira / beauceron
belgianpaimenkoira, groenendael
belgianpaimenkoira, laekenois
belgianpaimenkoira, malinois
belgianpaimenkoira, tervueren
bergamonpaimenkoira
picardienpaimenkoira
bordercollie
ardennienkarjakoira
bouvier
brienpaimenkoira / briardi
katalonianpaimenkoira
ceskoslovensky vlciak
FCI 1
komondor
kuvasz
lancashirenkarjakoira
pitkäkarvainen pyreneittenpaimenkoira
mallorcanpaimenkoira
maremmano-abruzzese
pieniamerikanpaimenkoira
mudi
vanhaenglanninlammaskoira
polski owczarek nizinny
serra de airesinpaimenkoira
puli, muut värit
puli, valkoinen
pumi
saarloos wolfhond
schapendoes
schipperke
lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira
slovakiancuvac
medimurjenkoira
etelävenäjänkoira
owczarek podhalanski

Voittaja Puppy Show 2023 - SU 17.12.

tsekinpaimenkoira
pitkäkarvainen collie
sileäkarvainen collie
hollanninpaimenkoira, pitkäkarvainen
hollanninpaimenkoira, karkeakarvainen
hollanninpaimenkoira, lyhytkarvainen
itäeuroopanpaimenkoira
saksanpaimenkoira
saksanpaimenkoira, pitkäkarvainen
shetlanninlammaskoira
welsh corgi cardigan
welsh corgi pembroke
valkoinenpaimenkoira