Messukeskus Helsinki 16. – 17.12.2023

Suomen suurin koiratapahtuma

Royal Canin logo Agria Eläinvakuutus logo

Tuomari

Honkanen Kirsi

Kuva
KirsiHonkanen

Olen Kirsi Honkanen ja asun perheeni kanssa pääkaupunkiseudulla. Koirat ovat kuuluneet elämääni aina. Pääsääntöisesti meillä on ollut 5-ryhmän koiria useammassa eri rodussa. Muitakin rotuja useammasta eri roturyhmästä meillä on vuosien varrella ollut, mutta nämä erilaiset pystykorvat tuntuvat sopivan perheeseemme kaikkein parhaimmin. Omiksi roduikseni ovat valikoituneet saksanpystykorvat (klein-mittel-gross) ja suomenlapinkoirat. Koirien ohella harrastan myös hevosia, metsästystä, marjastusta ja sienestystä eli periaatteessa koirat ovat mukana kaikessa ja kaikkialla. Viimeisten vuosien aikana koiraharrastukseni on painottunut näyttelyihin, mutta treenaan edelleen myös muita lajeja omien koirieni kanssa, vaikka kilpailemaan en ehdikään. Ulkomuototuomarin oikeudet sain vuonna 2010. Tällä hetkellä minulla on arvosteluoikeudet koko 5-ryhmään, lähes kaikkiin 6-ryhmän rotuihin ja noin puoleen 1-, 7- sekä 10-ryhmän roduista.

Tuomaroi seuraavia rotuja

Helsinki Winner 2023 - LA 16.12.

alppienajokoira
baijerinvuoristovihikoira
FCI 5
hannoverinvihikoira
ibizanpodenco, karkeakarvainen
ibizanpodenco, lyhytkarvainen
faaraokoira
kanarianpodenco
portugalinpodengo, sileäkarvainen, iso
portugalinpodengo, sileäkarvainen, keskikokoinen
portugalinpodengo, sileäkarvainen, pieni
portugalinpodengo, karkeakarvainen, pieni
portugalinpodengo, karkeakarvainen, iso
portugalinpodengo, karkeakarvainen, keskikokoinen
posavinanajokoira

Voittaja 2023 - SU 17.12.

saksanpystykorva, kleinspitz, musta ja ruskea
saksanpystykorva, kleinspitz, valkoinen
saksanpystykorva, kleinspitz, muut värit
saksanpystykorva, keeshond