Flyball -näytös

Tapahtumakehä, Halli 6
16.12.2018 -
12:00
Koiramessuilla vauhdikasta pallolajia esittelee noin kymmenen koiraa ohjaajineen. Hakunilan Seudun Koiraharrastajat

Hakunilan Seudun Koiraharrastajat on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista koiraharrastusyhdistyksistä, jossa on lähemmäs 900 jäsentä. HSKH:ssa harrastetaan monipuolisesti mm. agilityä, tokoa, rally-tokoa, flyballia, näyttelyitä, palveluskoiralajeja, vesipelastusta, pelastuskoiratoimintaa ja valjakkourheilulajeja. Flyballia on harjoiteltu säännöllisesti syksystä 2012. Tänä vuonna toteutui monivuotinen haave, kun viisi koirakkoa osallistui ensimmäistä kertaa lajin EM-kilpailuihin Puolan Sopotissa. Joukkue menestyi kisassa yli odotusten voittaen oman divisioonansa. Koiramessuilla lajia esittelee noin kymmenen koiraa ohjaajineen. Mukana on lajia jo useamman vuoden harrastaneita sekä viime keväänä lajin aloittaneita koiria. Näytöksessä on kovaäänistä ja vauhdikasta menoa. Hauskoja tilanteita saattaa myös syntyä, kun tutun harjoitusympäristön sijaan ollaan uudessa paikassa, vieraalla alustalla ja yleisön edessä.